Background: Systematized Nomenclature of Medicine—Clinical Terms (SNOMED CT, hereafter abbreviated SCT) is acomprehensive medical terminology used for standardizing the storage, retrieval, and exchange of electronic healthdata. Some efforts have been made to capture the contents of SCT as Web Ontology Language (OWL), but theseefforts have been hampered by the size and complexity of SCT. Method: Our proposal here is to develop an upper-level ontology and to use it as the basis for defining the termsin SCT in a way that will (...) support quality assurance of SCT, for example, by allowing consistency checks ofdefinitions and the identification and elimination of redundancies in the SCT vocabulary. Our proposed upper-levelSCT ontology (SCTO) is based on the Ontology for General Medical Science (OGMS). Results: The SCTO is implemented in OWL 2, to support automatic inference and consistency checking. Theapproach will allow integration of SCT data with data annotated using Open Biomedical Ontologies (OBO) Foundryontologies, since the use of OGMS will ensure consistency with the Basic Formal Ontology, which is the top-levelontology of the OBO Foundry. Currently, the SCTO contains 304 classes, 28 properties, 2400 axioms, and 1555annotations. It is publicly available through the bioportal athttp://bioportal.bioontology.org/ontologies/SCTO/. Conclusion: The resulting ontology can enhance the semantics of clinical decision support systems and semanticinteroperability among distributed electronic health records. In addition, the populated ontology can be used forthe automation of mobile health applications. (shrink)

Faced with the choice between saving one person and saving two others, what should we do? It seems intuitively plausible that we ought to save the two, and many forms of consequentialists offer a straightforward rationale for the intuition by appealing to interpersonal aggregation. But still many other philosophers attempt to provide a justification for the duty to save the greater number without combining utilities or claims of separate individuals. I argue against one such attempt proposed by Iwao Hirose. Despite (...) being consequentialist, his argument is aggregation-free since it relies on a non-aggregative value judgement method, instead of interpersonal aggregation, to establish that (other things being equal) a state of affairs is better when more people survive therein. I do not take issue with its consequentialist element; rather, I claim that there is no good reason to adopt the method in question, and thus no good reason to be moved by his argument overall. What we are in search of is not merely a logically possible method that can produce the conclusion that we already want, but one that we have good reason to adopt. Hirose's argument elegantly demonstrates how it could possibly be true that it is right to save the greater number; but it fails to show that we have reason to believe so - even when we do not combine the interests of different individuals. (shrink)

It has been hypothesized that our believing that, or its seeming to us as though, the world is in some way dynamical partially explains (and perhaps rationalizes) future-bias. Recent work has, in turn, found a correlation between future-bias and near-bias, suggesting that there is a common explanation for both. Call the claim that what partially explains our being both future- and near-biased is our believing/it seeming to us as though the world is dynamical, the dynamical explanation. We empirically test two (...) versions of the dynamical explanation. The first is the moving ego explanation—according to which it is our belief that the ego moves, or our phenomenology as of the ego moving, that jointly (partially) explains future- and near-bias. The second is the moving time explanation—according to which it is our belief that time robustly passes, or our phenomenology as of robust passage, which jointly (partially) explain future- and near-bias. We found no evidence in favour of either explanation. (shrink)

Many philosophers have thought that our folk, or pre-reflective, view of persistence is one on which objects endure. This assumption not only plays a role in disputes about the nature of persistence itself, but is also put to use in several other areas of metaphysics, including debates about the nature of change and temporal passage. In this paper, we empirically test three broad claims. First, that most people (i.e. most non-philosophers) believe that, and it seems to them as though, objects (...) persist by enduring rather than perduring. Second, that most people have a view of change on which enduring but not perduring objects count as changing. Third, that one reason why the folk represent time as dynamical is because it seems to them, and they believe that, they endure through time. We found no evidence to support these claims. While there are certainly plenty of ‘folk’ endurantists in the population we tested, there are also plenty of ‘folk’ perdurantists. We did not find robust evidence that a majority of people believed that, or it seemed to them as though, objects endure rather than perdure. We conclude that many arguments in favour of endurantism that appeal to folk beliefs about, or experiences of, persisting objects and change rest on views about those beliefs and experiences that are empirically unsupported. There is no evidence to suggest that endurantism is the folk friendly view of persistence, and so we should stop treating it as such without argument. (shrink)

There are two kinds of time-bias: near-bias and future-bias. While philosophers typically hold that near-bias is rationally impermissible, many hold that future-bias is rationally permissible. Call this normative hybridism. According to arbitrariness objections, certain patterns of preference are rationally impermissible because they are arbitrary. While arbitrariness objections have been levelled against both near-bias and future-bias, the kind of arbitrariness in question has been different. In this paper we investigate whether there are forms of arbitrariness that are common to both kinds (...) of preferences, and hence whether there are versions of the arbitrariness objection that are objections both to near-bias and future-bias. If there are, then this might go some way towards undermining normative hybridism and to defending a thorough-going time-neutralism. (shrink)

This paper examines how stances and understandings pertaining to whether home education is civically legitimate within liberal democratic contexts can depend on how one conceives normative roles of the secular state and the religious neutrality that is commonly associated with it. For the purposes of this paper, home education is understood as a manifestation of an educational philosophy ideologically based on a given conception of the good. -/- Two polar conceptions of secularism, republican and liberal-pluralist, are explored. Republican secularists declare (...) that religious expressions do not belong in the public sphere and justify this exclusion by promoting religious neutrality as an end in itself. But liberal-pluralists claim that religious neutrality is only the means to ensure protection of freedom of conscience and religion, which are moral principles. Each conception is associated with its own stance on whether exemptions or accommodations on account of religious beliefs have special legal standing and thereby warranted. The indeterminate nature of religion and the allegedly biased exclusion of secular beliefs, cited by some when denying religious exemptions, can be overcome by understanding all religious and conscientious beliefs as having equal standing as conceptions of the good. -/- Analysis of court documents from the Uwe Romeike et al asylum case are guided by these understandings, and relationships among themes are explored. -/- In summary, any stance regarding home education may depend on one’s view of secularism, particularly in relation to whether one views religious neutrality as a means to ensure protection of freedom of conscience or an end in itself. (shrink)

Philosophy begins and ends in disagreement. Philosophers disagree among themselves in innumerable ways, and this pervasive and permanent dissent is a sign of their inability to solve philosophical problems and establish substantive truths. This raises the question: What should I do with my philosophical beliefs in light of philosophy's epistemic failure? In this open-access book, János Tozsér develops four possible answers into comprehensive metaphilosophical visions and argues that we cannot find peace either by committing ourselves to one of these visions (...) or by abandoning our philosophical beliefs. Tozsér calls this disheartening insight "the experience of breakdown", making the case that philosophy's truth-seeking and justificatory tools are unsuitable for establishing truths. Shedding light on the epistemic status of our philosophical beliefs, Tozsér adopts a broad approach to assess the metaphilosophical visions used by philosophers to interpret their own activity and determine their epistemic self-esteem. Open access was funded by the Research Centre for the Humanities, Hungary. (shrink)

We provide an intuitive motivation for the hyperreal numbers via electoral axioms. We do so in the form of a Socratic dialogue, in which Protagoras suggests replacing big-oh complexity classes by real numbers, and Socrates asks some troubling questions about what would happen if one tried to do that. The dialogue is followed by an appendix containing additional commentary and a more formal proof.

The virtual has become the latest rostrum for ideological heteronormativity; it increasingly plays host to an insidious rhetoric of unjustifiably fixed and oppositional gender binaries that exhort heterosexuality as a norm. Conservative political and religious groups, as well as consumerist advertising, utilise digital technology to reinforce cast-in-stone and adversarial social perspectives for manipulative and exploitative ends. Contrastingly, the virtual may be mobilised to support and facilitate queering in contemporary societies and may positively counter such fixed ideological heteronormative categories of social (...) life. Crucial in this transformative account of the virtual is the body, which is for Merleau-Ponty the horizon of engagement with the world as a condition for perception and performativity. Queer perspectives may, in turn, overcome the oversight of Merleau-Ponty (as critically suggested by Judith Butler and Iris Marion Young) regarding the specific gendered characteristics of the body itself, and allows for an expanded embodied and queer conceptualisation of the virtual. A transformative vision of the virtual entails therefore a rethinking of our understanding of digital technology through (a) the phenomenology of the body-subject and (b) queer theory. I argue that the idea of the body as entirely discursive or performative (per queer theory) needs to be adjusted by explicating the foundational ontological characteristics of the body-subject’s encounter of the virtual. (shrink)

Materialism in the philosophy of mind — materialismPM — is the view that everything mental is material (or, equivalently, physical). Consciousness — pain, emotional feeling, sensory experience, and so on — certainly exists. So materialismPM is the view that consciousness is wholly material. It has, historically, nothing to do with denial of the existence of consciousness. Its heart is precisely the claim that consciousness — consciousness! — is wholly material. [2] ‘Physicalism’, the view introduced by members of the Vienna Circle (...) in the late 1920s, also has nothing to do with denial of the existence of consciousness. [3] Recently the words ‘materialism’ and ‘physicalism’ have come to be treated as synonymous, and as names for a position in the philosophy of mind that does involve denial of the existence of consciousness. They’ve been used to name a position that (i) directly rejects the heart of materialism (materialismPM) and (ii) is certainly false. This is a pity, because they’re good terms for a view that is very likely true. (shrink)

Arakawa and Gins have been fomenting revolution for a long time. In the last twenty years their attention has turned more and more towards architecture and urban planning as a way of reforming our bodily existence. Their proposals enter daily life rather than staying in the isolated sphere of the museum or gallery. These constructions are to be lived in, not contemplated. Will daily life then blunt or sharpen Arakawa and Gins's power to educate and revise our "architectural bodies"?

Viime vuosina ihmistieteiden kentässä on saanut osakseen paljon huomiota uusi lähestymistapa, jota kutsutaan ”evoluutiopsykologiaksi”. Sen piiristä on esimerkiksi väitetty, että evoluutio on muokannut meidän parinvalintamieltymyksiämme niin, että miehillä on taipumus tuntea vetoa lisääntymiskykyisiltä näyttäviin nuoriin naisiin, pyrkiä parittelemaan aina tilaisuuden tullen mahdollisimman monien naisten kanssa ja olla mustasukkaisia, kun taas naiset ovat taipuvaisia mieltymään iäkkäämpiin miehiin, joilla on valtaa ja resursseja. Luonnonvalinnalla on pyritty myös selittämään mm. raiskauksia.

Artikkelissa otan kantaa niin sanottuun voluntarismikiistaan Descartesin tahdon käsitykseen ja arvostelmateoriaan liittyen kannattaen epäsuoraa voluntarismia. Käsittelen erityisesti kysymystä voiko tahdolla Descartesin mukaan olla suora kontrolli ihmisen arvostelmasta pidättäytymiseen? Pitkään vallassa olleen tulkintasuuntauksen mukaan Descartesin käsityksessä tahdolla on kyky vaikuttaa doksastisiin tiloihin suoraan, pelkällä tahdon aktilla. Tätä kutsutaan suoraksi voluntarismiksi ja se tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että meillä on kyky hyväksyä, olla hyväksymättä sekä pidättäytyä arvostelemasta täysin tahdonvaraisesti. Tässä tekstissä kannatan kuitenkin epäsuoraa voluntarismia: tahto kykenee vaikuttamaan doksastiseen tilaan epäsuorasti vaikuttamalla uskomuksen (...) muodostamisen kannalta olennaisiin toimintoihin, erityisesti vahvoihin perusteisiin keskittymiseen. Argumentoin epäsuoran voluntarismin puolesta seuraavin tavoin: 1) Kohdat, joiden katsotaan puoltavan suoraa voluntarismia, voidaan yhtä lailla tulkita puoltamaan myös epäsuoraa voluntarismia, 2) Epäsuora voluntarismi on sekä filosofisesti että psykologisesti uskottavampi tulkinta siitä, kuinka ihminen arvostelmia muodostaa, ja 3) Epäsuora negatiivinen voluntarismi on koherentimpi ja ristiriidattomampi tulkinta epäilyn metodin käytöstä (siis yleisestä arvostelmasta pidättäytymisestä) Ensimmäisessä mietiskelyssä. (shrink)

Suomessa kuten muissakin ”kehittyneissä” maissa suurin osa tutkimus- ja kehittämistoiminnasta tehdään nykyisin jo yksityisellä rahoituksella. Tämä on tuonut mukanaan myös aivan uudenlaisia yhteiskunnallisia ja eettisiä ongelmia ja haasteita. Tilaustutkimuksen osuus korkeakouluissa tehtävästä tutkimuksesta on jatkuvasti kasvanut. Tällaiseen suuntaavaan ulkopuoliseen tutkimusrahoitukseen liittyy monenlaisia ongelmia. Pyrin tässä kirjoituksessa käsittelemään niistä keskeisimpiä.

Mitä oleva on? Omaisuus ja elämä pureutuu tähän filosofian peruskysymykseen seuraten kahta länsimaisen filosofian jättiläistä, Aristotelestä ja Heideggeria. Siinä missä Aristoteles kysyy olevaa substantiivina ja tilana, etsii Heidegger olemisen mieltä verbinä ja tapahtumana. Nämä kaksi merkitystä löytyvät myös suomen olla-verbistä: "omistaa jotakin" ja "olla olemassa, elossa". Omaisuus ja elämä antavat peruslähtökohdat olevan tulkitsemiselle. Kirja vie lukijansa filosofian kreikkalaisille juurille ja sen uusimpiin, Heideggerin avaamiin mahdollisuuksiin.

Gottfried Wilhelm Leibnizia (1646–1716) on usein kutsuttu universaalineroksi. Luonnehdinta on varsin osuva ottaen huomioon Leibnizin intressien laajuuden, hänen luovan panoksensa monille eri aloille ja metafyysis-kulttuurisen vision, joka kajasti kaikkien hänen hankkeidensa, niin teoreettisten kuin käytännöllistenkin, taustalla. Leibniz tunnetaan nykyään ennen kaikkea filosofina ja matemaatikkona, mutta ei juurikaan siitä, että hän toimi suuren osan elämästään kahden eri kirjaston hoitajana: Hannoverin herttuallisen kirjaston ja edelleen maineikkaan, Wolfenbüttelissä sijaitsevan Herzog August Bibliothekin. Tämä katsausartikkeli esittelee Leibnizin kirjastouraa ja hänen kirjastonhoitoa koskevia näkemyksiään, jotka eivät (...) omana aikanaan olleet aivan tavanomaisia. Leibnizin universaalikäsityksen mukaan kirjasto ei nimittäin ole kirjoilla täytetty tila vaan heijastus koko inhimillisen tiedon tilasta. Artikkelissa luodaan katsaus aiheesta kirjoitettuun kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen ja Leibnizin kirjastonhoitoa käsitteleviin muistoihin. (shrink)

Keskityn tässä esitelmässä varhaismodernistisen filosofian unia koskeviin näkemyksiin, johon monet myöhemmät teoriat unien ja muistin suhteesta perustuvat. Lähtökohtani on Descartesin ja Hobbesin välinen väittely unien luonteesta, mutta käsittelen myös monia muita näkemyksiä aiheesta.

Käsittelen tässä artikkelissa Leibnizin käsitystä kuolemasta, jota ei tarkkaan ottaen ole olemassa. Kuoleminen on Leibnizin mukaan vain tila, jossa havaintomme eivät nouse tarkoiksi ja vaivumme ikäänkuin elottoman luonnon tasolle.

Julkaisematta jääneessä muistiossaan Mietteitä oikeuden yleiskäsitteestä (1702-1703?) G. W. Leibniz muotoilee uudelleen Platonin Euthyfron-dialogissa esitetyn kuuluisan kysymyksen. Hän kirjoittaa: ”Myönnetään, että kaikki mitä Jumala tahtoo, on hyvää ja oikein. Sen sijaan kysytään, onko se hyvää ja oikein siksi että Jumala niin tahtoo, vai tahtooko Jumala sitä koska se on hyvää ja oikein. Eli kysytään, onko hyvyys tai oikeus jotakin mielivaltaista, vai koostuvatko ne asioiden luonnetta koskevista välttämättömistä ja ikuisista totuuksista, kuten luvut ja suhteet.” Universaaleja, ikuisia totuuksia puolustava filosofi ei voi (...) hyväksyä ensin mainittua vaihtoehtoa. Hänen mukaansa ”Se toden totta tuhoaisi Jumalan oikeudenmukaisuuden. Sillä miksi ylistäisimme häntä oikeudenmukaisista teoista, jos oikeudenmukaisuuden käsite ei hänen tapauksessaan lisää mitään teon käsitteeseen? Ja sanonta stat pro ratione voluntas, minun tahtoni käyköön perusteesta, on todella tyrannin motto.” Leibnizin kritiikki on suunnattu erityisesti hänen aikalaisiaan René Descartesia, Thomas Hobbesia ja Samuel Pufendorfia vastaan. Hän ei voi hyväksyä näkemystä, jonka mukaan oikeudenmukaisuuden mitta on vain Jumalan tahto. Perustan on löydyttävä ikuisista totuuksista, jotka ovat myös Jumalan oikeudenmukaisuuden standardi. Erityisen kuuluisaksi tuli Leibnizin kritiikki Pufendorfin näkemyksiä kohtaan, sillä Pufendorfin laajalle levinneen teoksen De officio hominis et civis ranskalaisen laitoksen neljännen painoksen toimittaja Barbeyrac liitti siihen Leibnizin kiistakirjoituksen, joka tunnetaan lyhyellä nimellä Monita (Epistola viri excellentissimi ad amicum qua monita quaedam ad principia Pufendorfiani operis de officio hominis et civis continentur, 1706) ja puolusti Pufendorfia Leibnizia vastaan. Leibnizin onnistui kuitenkin ilmeisesti osoittaa eräs heikkous Pufendorfin näkemyksissä, jota Barbeyrac ei pystynyt sivuuttamaan: tämän mukaan Jumala on saman aikaan sekä ylin tuomari että lakien laatija. Siten Leibnizin näkökulmasta Jumala on tyranni – hänen tahtonsa on oikeuden ja etiikan mitta ja koska hän on kaikkivaltias, hän voi pakottaa ihmiset noudattamaan sellaista oikeudenmukaisuutta, joka on hänen mieleistään. Koska Jumalan yläpuolella ei ole Pufendorfin mukaan mitään, hän voi toimia aivan mielivaltaisesti. Leibnizin kritiikki kiteytyy Pufendorfin epäselvään erotteluun ulkoisen ja sisäisen velvollisuuden välillä, joka jättää hänen näkemyksensä arvoitukselliseksi. Tutkiskelen tässä esitelmässä oliko Leibnzin kritiikki johdonmukainen ja oikeutettu. Onko Pufendorfin näkemyksissä heikkous, jota hän ei itse huomannut? Vertailen myös asiaa koskevia eri kommentaareja (mm. Kari Saastamoinen, Petter Korkman, Fiametta Palladini) ja arvioin Leibnizin kritiikin reseptiota Pufendorf-tutkimuksessa. (shrink)

Toisaalta ennennäkemätön äärettömien joukko-opillisten menetelmien hyödyntäminen sekä toisaalta epäilyt niiden hyväksyttävyydestä ja halu oikeuttaa niiden käyttö ovat ratkaisevasti muovanneet vuosisatamme matematiikkaa ja logiikkaa. Tämän kehityksen vaikutus nykyajan filosofiaan on myös ollut valtaisa; merkittävää osaa siitä ei voi edes ymmärtää tuntematta sen yhteyttä tähän matematiikan ja logiikan vallankumoukseen. Lähestymistapoja, jotka tavalla tai toisella hyväksyvät äärettömän matematiikan ja perinteisten logiikan sääntöjen (erityisesti kolmannen poissuljetun lain) soveltamisen myös sen piirissä, on tullut tavaksi kutsua klassiseksi matematiikaksi ja logiikaksi erotuksena nämä hylkäävistä radikaaleista intuitionistisista ja (...) konstruktivistisista opeista. (shrink)

Kiinnostukseni kohteena seuraavassa on tietty suosittu ”intellektualistinen” käsitys kielen ja käsitteiden oppimisesta ja ymmärtämisestä. Käsitys on sinällään hyvin periteinen, ja voidaan väittää, että se on ollut ainakin piilevästi sisäänrakennettuna useiden uuden ajan filosofien teorioissa. Jätän tämän väitteen tarkemman erittelyn kuitenkin filosofian historioitsijoiden selvitettäväksi, ja keskityn seuraavassa käsityksen enemmän tai vähemmän julkilausuttuihin ilmentymiin nykyajan filosofiassa. Se on vaikuttanut monissa vaikutusvaltaisissa lähestymistavoissa kieleen, merkitykseen ja mieleen.

Filosofisessa merkitysteoriassa asetetaan usein vastatusten toisaalta totuusehtoihin nojautuvat teoriat ja toisaalta teoriat, jotka samastavat ilmaisun merkityksen sen käytön kanssa. Yksi suhteellisen täsmällinen paikallinen muunnelma hieman epä- määräisestä merkityksen käyttöteoriasta on suosittu ajatus, että loogisten vakioiden merkityksen määräävät niihin liittyvät päättelysäännöt. Tämä ajatus toimii usein myös esimerkkinä yleisemmille merkityksen käyttöteorioille.

Trope theories aim to eschew the primitive dichotomy between characterising (properties, relations) and characterized entities (objects). This article (in Finnish) presents a new trope theoretical analysis of relational inherence as the best way out of the impasse created by the alleged necessity to choose between an eliminativist and a primitivist ("relata-specific") view about relations in trope theory.

The essay exa­mines the views expressed in von Wright's Explanation and Understanding (1971) on human action and historical events from the perspective of the recent philosophy of science. Connecting causal explanation tightly to covering laws, as von Wright does, is found to be problematic, and his Logical connection argument invalid. On the other hand, von Wright's sketched theory of causation which is based on the concept of manipulation proves to be on the right track in light of current knowledge. From (...) this perspective, however, there is no obstacle for explaining human action causally. This is illustrated with two examples from historical research. Finally, von Wright's idea that a complete account of the historical past is never achieved, because the past can always be re-evaluated, is briefly discussed. (shrink)

Artikkeli tarkastelee aluksi Hannah Arendtin analyysiä totalitarismin pohjimmiltaan ideologisesta luonteesta ja ideologisen ”idean” olemuksesta. Tätä analyysiä verrataan Alain Badioun yritykseen herättää henkiin ideologinen ”idean politiikka”. Artikkelin perusväitteen mukaan sekä Arendt että Badiou näkevät politiikan alueena, jolla uutuus ja ihmisen kyky ryhtyä maailmaa muuttaviin hankkeisiin voivat toteutua. He ymmärtävät kuitenkin poliittisen aktiviteetin muodon olennaisesti eri tavoin: Arendtille politiikka on perusluonteeltaan toimintaa, praksista, Badioulle se on pohjimmiltaan idean tuottamista, poiesista. Tällä on keskeisiä seurauksia heidän politiikkakäsityksilleen. Lopuksi osoitetaan, että Badioun ”ideologinen” ymmärrys politiikasta (...) jää alttiiksi Arendtin peruskritiikille, jonka mukaan politiikan välineellinen ymmärtäminen keinojen ja päämäärien viitekehyksessä on viime kädessä kyvytön sulkemaan pois poliittisen terrorin mahdollisuutta. (shrink)

Lähtökohtanaan Jean-Paul Vernantin ja Albrecht Dihlen historialliset teesit artikkeli tarkastelee tärkeimpien ”lakia ja järjestystä” ilmaisevien käsitteiden (nomos, dikē) roolia esisokraattisten filosofien, erityisesti Anaksimandroksen, Herakleitoksen ja Parmenideen, ajattelussa. Arkaaisessa kreikkalaisessa ajatusmaailmassa sekä luonnon että ihmisyhteisön sisäinen tasapaino ilmentää moninaisen jumalmaailman ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Esisokraatikot ajattelevat todellisuutta eriytyneenä ykseytenä, jonka moninaisuutta sitoo yhteen yhtenäinen perusrakenne; tämän mallin uusi filosofia jäsentää uudesta polis-ajattelusta lainattujen käsitteiden avulla. Tämä esisokraatikkojen ”poliittinen ontologia” ja toisaalta nomoksen, yhteisöllisen normiston, enenevä ymmärtäminen inhimillisenä konventiona, mahdollistaa fysiksen ja nomoksen, (...) ”luonnon” ja ”kulttuurin” välisen myöhemmän vastakkainasettelun. (shrink)

Artikkeli käy läpi Quentin Meillassoux’n Äärellisyyden jälkeen -teoksessa esittelemiä spekulatiivisen materialismin lähtökohtia: ajatuksen Kantin jälkeistä filosofiasta hallinneesta korrelationismista ja sen ”heikosta” ja ”vahvasta” muodosta sekä Meillassoux’n perusargumentin, jolla hän pyrkii osoittamaan vahvan korrelationismin pyrkimyksen absoluuttisista viitepiisteistä luopumiseen sisäisesti ristiriitaiseksi. Tarkastelun pääpaino on Meillassoux’n väitteessä, että ajattelun riisuminen kaikista absoluuttisista näkökohdista johtaa vahvan korrelationismin omaksumaan ”fideistisen”, uskon ja järjen erillisyyttä ja keskinäistä riippumattomuutta korostavan suhtautumisen uskonnolliseen uskoon. Tällainen fideismi voi Meillassoux’n mukaan suojella tai jopa palvella ”nykypäivän fanatismia”. Artikkeli esittää joukon kriittisiä (...) huomioita Meillassoux’n fideismin ja uskon, uskonnollisten absoluuttien sekä fanatismin käsitteistä. Hänen klassiseen valistusmoderniin nojaava fideismikritiikkinsä osoittautuu toistaiseksi puutteellisesti perustelluksi ja ongelmallisesti muotoilluksi. (shrink)

Kirjasymposioartikkeli esittelee Hanna Meretojan teoksen The Ethics of Storytelling: Narrative Hermeneutics, History, and the Possible (Oxford University Press, 2018) keskeisimmät ajatukset ja kytkee ne laajempaan hermeneuttiseen ja jälkistrukturalistiseen ajatteluperinteeseen, etenkin Jean-François Lyotardin luonnehdintaan jälkimodernista aikakaudesta suurten modernien historiallisten metakertomusten horjumisen ja pienten paikallisten kertomusten moneuden aikakautena. Tässä valossa Meretojan hermeneuttista kertomusetiikkaa voidaan lukea ennen muuta pienten, ei-totalisoivien kertomusten etiikkana. Artikkeli esittää, että tällaiselle etiikalle löytyy hedelmällinen vertailukohta Hannah Arendtin totalitarismiteoriasta, joka sijoittaa ideologiset metakertomukset totalitaarisen hallinnan ja sen tuottaman ”banaalin pahuuden” (...) ytimeen; niin Arendtin kuin Meretojankin kertomusetiikan keskeisenä viitekohtana on holokausti moderniteetin eettisenä nollapisteenä. Nämä yhteydet tuovat esiin Meretojan hahmotteleman hermeneuttisen etiikan laajan teoreettisen kaikupohjan myöhäismodernissa ajatteluperinteessä. Lopuksi pohditaan kysymystä hermeneuttisen pienten kertomusten etiikan jatkuvasta ajankohtaisuudesta sosiaalisen median ja sen ”kuplien” aikakaudella. (shrink)

An old paper of mine (in Finnish) on the "similarity" of quantity tropes. See "Quantity Tropes and Internal Relations", "Kinds of Tropes without Kinds" and "The Ontological Form of Tropes" for more updated version of our theory.

Hahmottelen tässä artikkelissa tekoälyn historiaa varhaismodernin filosofian aikakaudella 1600–1700-luvuilla. Esittelemäni aiheet ovat hieman erillisiä toisistaan, mutta yhteistä niille on ajatus komputaatiosta tai automaatiosta, eräänlaisesta mekaanisesta laskemisesta tai toiminnasta, jota voi pitää tekoälyn varhaisena lähtökohtana. -/- On kuitenkin huomattava, että pelkkä komputaatio eli informaation käsittely sinänsä ei riitä tekoälylle – kaikkia näitä pyrkimyksiä leimaa tietynlainen epistemologinen optimismi: automatisoidun ajattelun avulla uskotaan saatavan enemmän laadukasta tietoa ja kenties myös uudenlaisia ajatuksia, kun ajatteluprosessi tulee sujuvammaksi. Tekoälyn varhaishistoria liittyy siis nimenomaan inhimillisen ajattelun mekanisoimiseen (...) ja uskoon siitä, että sen avulla voidaan lieventää ihmismielen rajoituksia ja ajatella paremmin. Yhteistä sekä tekoälyn että tietokoneen historialle on kuitenkin laskennan kehitys. (shrink)

[A comment paper on Tuomas Tahko's book An Introduction to Metametaphysics (CUP, 2016).] Pyrin tässä artikkelissa selvittämään, missä määrin Tuomas Tahkon kirjan An Introduction to Metametaphysics luvussa 9 esittämä käsitys tieteen ja metafysiikan suhteesta tuo selvyyttä metafysiikan luonteeseen itsenäisenä tutkimusalana. Analyyttinen metafysiikka on joutunut viimeisten viidentoista vuoden aikana kasvavan kritiikin kohteeksi. James Ladymanin (2012) mukaan viime aikoina suosittu käsitys metafyysisen teorian valinnasta teoreettisten hyveiden perusteella kohtaa niin sanotun vahvan globaalin alimääräytyneisyyden ongelman. Tahko pyrkii vastaamaan näihin huoliin esittämällä synteesiin E.J. Lowen (...) metafysiikkakäsityksen ja Laurie Paulin (2002) esittämien ideoiden välillä. Argumentoin, että Tahkon vastaus on sikäli puutteellinen, että se jättää avoimeksi kysymyksen parhaan ontologisen kategoriajärjestelmän valinnasta. Teen ehdotuksia siitä, miten voimme välttää alimääräytyneisyyshuolen myös tässä tapauksessa. (shrink)

Title in English translation: Metametaphysics - with and without Categories. A comment paper on An Introduction to Metametaphysics by Tuomas Tahko. Ehdotan artikkelissa uutta olevan ja sen muodon välistä erottelua. Erottelun avulla voidaan antaa täsmällinen käsitys ontologisen kategorian käsitteestä ja metafysiikan tutkimuskohteesta. Argumentoin myös, että metafysiikan epistemologiaa ja semantiikkaa sekä metafyysistä selitttämistä pitää lähestyä kategorianäkökulmasta. Artikkeli on kommentti Tuomas Tahkon oppikirjaan An Introduction to Metametaphysics.

This paper analyses the National Populist Challenges to Europe’s Center Right. It assesses the cases of the UK, Germany and France. It poses three questions for Europe: How will political integration be achieved and maintained? What policies will foster economic inclusion in the Eurozone? And, third, what are the best means to achieve economic solvency and growth. The paper make a case that neoliberal economic policies over the past decades have undermined some nations' public sector and have also contributed to (...) tensions between the geographical east and west of Europe. (shrink)

Kirja-arvio teoksesta Jordan B. Peterson, 12 elämänohjetta. Käsikirja kaaosta vastaan (12 Rules for Life. An Antidote to Chaos, 2018). Suom. Tero Valkonen. WSOY, Helsinki 2018.

Elämä on nähty merkittävänä aiheena Bergsonin filosofiassa. Elämän filosofinen merkitys Bergsonilla ilmenee selvästi hänen pääteoksessaan L'évolution créatrice (Luova evoluutio, 1907), jossa hän keskittyy inhimillisten tietokykyjen evolutiivisen alkuperän rekonstruointiin ja tieto-opillisiin seurauksiin. Bergsonin mukaan biologia tarjoaa filosofialle tietokykyjen kehitysteoreettisen näkökulman, ja filosofia metafysiikkana täsmentää biologialle sopivaa epistemologiaa. Tässä artikkelissa esittelen Bergsonin filosofisen teorian biologian ja epistemologian vastavuoroisesta suhteesta. Aloitan epistemologian, tieteen ja metafysiikan välisen suhteen selventämisellä Bergsonin teoriassa. Sen jälkeen esittelen, kuinka Bergson näkee tietokykyjen kehittymisen olennaisena osana eläinten yleistä kehityshistoriaa. Analysoimalla (...) eläinkunnan kognitiivisten kykyjen kahta taipumusta, älykkyyttä (intelligence) ja vaistoa (instinct), Bergson kehittää näkemyksen metafysiikasta, jonka avulla on mahdollista selvittää epistemologian ja biologian keskinäistä riippuvuutta ja vastavuoroisuutta. Lopuksi valaisen tätä vastavuoroisuutta Bergsonin analyysilla käsitteellisen tiedon muodostumisesta. (shrink)

Tiedepolitiikkaa on hallinnut ajatus, että rahankäyttöä voidaan tehostaa ja tutkimuksen laatua parantaa kilpailuttamalla, arvioimalla ja keskittämällä rahoitus huippututkimukselle. Huippututkimuksen ajatellaan edellyttävän suuria tutkimusryhmiä. Lisäksi rahoitusta keskitetty yhä enemmän tieteidenvälisille hankkeille. Kirjoituksessa tarkastellaan näitä trendejä kriittisesti viimeaikaisen tieteentutkimuksen ja tieteenfilosofian parhaan tiedon valossa. Näyttää siltä, että suosittu politiikka ei johda toivottuihin lopputuloksiin.